Työnhaun jälkitunnelmat
Aloitin työnhaun kesäkuun alussa ja päätin sen, saaden työpaikan, heinäkuun alussa. Työhakemuksia lähetin yhteensä 19 kappaletta. Puheluita tuli 22, jotka kaikki koskivat tavalla tai toisella neljää hakemaani työpaikkaa. Siis 19 hakemani työpaikan joukossa oli neljä sellaista, jotka johtivat puhelinsoittoon ja tapaamiseen. Jokaisessa näissä neljästä työstä oli jollain tavalla jonkinlainen työnvälitysfirma mukana. Joko osan prosessista tai loppuun asti. Työsuhde, johon lopulta päädyin, solmittiin ilman työnvälitysfirmaa - he olivat vain avustamassa rekrytointia. Viiden viikon aikana kävin kuudessa haastattelussa, joissa kolmessa katsottiin todistuksia ja kolmessa ei katsottu. Ne jotka katsoivat todistukseni lukivat tai silmäilivät läpi edellisen työtodistukseni (joka oli kansiossani ensimmäisenä, vaikkakaan ei ollut viimeisin tapahtuma elämässäni, olinhan vasta valmistunut maisteri) ja pläräsivät kolmesta neljään sivua koulutodistuksia. Kukaan ei syynännyt läpi kaikkia kan...