Todellinen ammattilainen hikoilee

Minä jännitän esiintymistä. Jännitän yleisön edessä puhumista, olkoon yleisö minkä kokoinen tahansa. Alan mielessäni jännittää jo, kun merkitsen kalenteriin esiintymisen ajankohdan. Vaikka siihen olisi kuukausi, vilkuilen kalenteria päivittäin ja totean ”kaksi viikkoa aikaa”. Pahin jännittäminen alkaa kyseisenä aamuna, hikoilen ja hermoilen. Hikoilen tosin jo, kun suunnittelen esiintymistäni ja teen powerpoint-kalvoja. Oloni saattaa rauhoittua päivän aikana, mutta suuni kuivuu ja käteni alkavat vapista, kun esiintymisen hetki lähestyy. Välillä tunnen itseni malttamattomaksi, saisinpa jo pitää esitykseni, että se olisi ohi. Kun esitys alkaa, olen aluksi erittäin hermostunut. Jännitys helpottaa hieman alun jälkeen, mutta totaalinen huojennus tulee vasta paljon myöhemmin.

Esitys jännittää, mutta yritän muistuttaa itselleni kuinka itkin, kärsin ja taistelin tieni siihen, että ylipäätään olen asemassa, jossa nyt olen. Jos en olisi tässä asemassa, en esiintyisi. Järkeilen itselleni myös, että esiintymiseni ovat 100 prosenttisesti asiapitoisia. Ketään ei kiinnosta persoonani, joten keskityn asiaan ja keskityn yleisöön. Mietin, mitä yleisö haluaa kuulla, mikä heitä kiinnostaa ja miten asian kautta, esityksestäni tulee hyvä. Ammattilaisten keskuudessa kenenkään (aikuisen ihmisen) ei pitäisi napista siitä, että joku änkyttää tai jonkun ääni on jännityksestä vähän kireä. Aikuiset ihmiset haluavat asiaa tehokkaasti. Jos yleisössä on joku joka ei lämpene esitykselle, koska ei pidä äänestäni tai ulkonäöstäni, hän ei ole jännittämisen arvoinen.

En koe, että esiintymisjännitys olisi muuttunut minulla miksikään vuosien varrella. Olen aina jännittänyt ja tulen aina jännittämään. Mutta sitähän se on – ammattilaista halutaan kuulla, joten ammattilainen esiintyy mielellään.

*eikä kerro kenellekään, että aamulla piti käydä toistamiseen suihkussa.