Paluu työpöydän ääreen

Muistatko jokasyksyisen ahdistuksen koulun alkamisesta? Jos sinussa on yhtään toimistotarvikehulluutta, muistat varmasti myös, miten ihanaa oli käydä kirjakaupoissa hipelöimässä kyniä, tusseja, penaaleja ja kaikkia uusia ja värikkäitä koulutarvikkeita. Vaikka aikuisena näiden niin sanottujen paperitarvikkeiden tarve onkin huomattavasti vähäisempi, on silti hyvä aika ajoin täydentää ja uudistaa omaa valikoimaansa.


Tämän syksyn ostoryntäyksessä hain pääasiassa vihkoja ja tusseja. Saalis ei ole suuri, mutta pienelläkin uudistuksella saa kivasti piristettyä omaa työskentelyä. Olen aikaisemmin kirjoittanut asiani muistiin joko lyijykynällä tai kuulakärkikynällä. Nyt maailmankirjat menevät sekaisin, kun hankin muistia tusseja!


Tussit: Pilot Drawing 05, Micron 03, Micron 01.
Stabilon tusseihin verrattuna Pilotin ja Micronin tussit ovat parempia nimenomaan kirjoittamiseen, koska muste ei imeydy paperista läpi. Mustetta tulee tarpeeksi, jotta jälki on tasaista, mutta ei liikaa, jolloin kirjoitus ei näy paperin toisella puolella.


Korostustussien valikoimaa täydensin Stabilon pastellisilla tusseilla. Ajatukseni on, että kirkkailla väreillä korostan otsikoita ja pastellisilla väreillä värjään avainsanoja. Erivahvuisten värien käyttö antaa muistiinpanoille selkeyttä ja niitä on helppo lukea myöhemminkin.  



Hankin myös Post-it –tarroja, koska kenelläkään ei voi olla niitä liikaa. En varsinaisesti tarvinnut muistilappuja, joten hillitsin itseni ja ostin vain merkintätarroja vihoille ja kirjoille. Merkintätarroilla merkkaan tärkeät ja lisähuomiota kaipaavat kohdat. Koen tämän erityisen hyödylliseksi vihkoja selaillessa, koska niillä voi kätevästi merkata myös aiheen vaihtumisen, kun viholla ei ole sisällysluetteloa tai hakemistoa.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työnhaun jälkitunnelmat

Mitä mukaan työhaastatteluun?

Toinen työnhakuviikko