Miksi yritykset lähtevät ulkomaille? Miksi tuotanto ei ole enää Suomessa?
Asiaa sivuutti kerran Suomen entinen presidentti ja Nobel-voittaja Martti Ahtisaari. Eräässä televisiohaastattelussa hän totesi Suomen ja suomalaisten tarvitsevan globaalia maailmaa; emme pärjää sillä, että myymme toinen toisillemme huopatossuja.
Monelle yritykselle Suomen sisäiset markkinat ovat riittämättömät. Ajatellaan vaikka Iittalaa. Yritys toimii ensin kotimaisilla markkinoilla. Kilpailun lisääntyessä ja talouden sekä myynnin heilahteluiden seurauksena yritys päättää avata myymälän ulkomaille. Myynti kasvaa, tunnettuus lisääntyy ja yritys laajentaa markkinaosuuttaan. Iittalalle Aasian markkinat osoittautuvat tuottavammaksi kuin Suomen tai Pohjoismaiden markkinat.
Herää kysymys; jos yritys myy tuotteitaan Aasiassa, miksi se ei myös valmistaisi niitä siellä. Onko yrityksellä jokin syy miksi se ei halua tuotantoaan Aasiaan? Tuotanto on edullisempaa pienempien henkilöstökulujen takia, tuotteiden laatu on sama kuin missä tahansa muuallakin tuotettuna ja toimituskulut tehtaalta myymälään ovat alhaisemmat koska tuotanto ja markkinat ovat lähempänä.
Suomessa jupistaan paljon omistajien loputtomasta ahneudesta ja siitä, ettei perinteistä Suomalaista osaamista enää arvosteta. Kyse ei ole mistään näistä. Tuotantolaitosten siirtäminen halvemman tuotannon alueelle ei ole pelkää omistajien rahanahneutta vaan se on myös yrityksen toiminnan kannalta välttämätöntä. Yritys ei yksinkertaisesti voi olla osa-aikaglobaali.
Toinen huomioitava asia nykymaailmassa on se, ettei Euroopasta löydy enää esimerkiksi tekstiilinvalmistukseen vaadittavia laitteita. Tai löytyy, mutta kaikki tehokkaimmat ja nopeimmat koneet ovat Aasiassa. Kehittyviin maihin tehtyjen investointien seurauksena tuotanto on keskittynyt sinne, missä tuotantoon tarvittavat laitteetkin ovat.
Kommentit
Lähetä kommentti